maanantai 15. joulukuuta 2014

Ulkona

Mustaa. Kerran näin viime viikolla auringon. Joutui laittamaan käden häikäisyä suojaamaan. Olo oli kuin luolasta kämpineellä talviunien jälkeen. 

Pimeälläkin pitää ulkoilla. Tosin se on vaarallista, mutta elämä on. Jäinen asfaltti, metsäpolut taasen valaisemattomia ja läpimärkiä kun ei ole latuja. 

Yöt on öitä ja päivät on öitä. Onneksi tätä ei kukaan muista enää juhannuksena. Ainakaan ennen seuraavaa kertaa. 


perjantai 28. marraskuuta 2014

Nukkumaan

Aikuista ihmistä väsyttää niin, ettei silmät enää pysy auki, eikä järki todellakaan juokse järkevään suuntaan. Ja sitten se päättää roikkua netissä. Pöhkö. 


Ja sen kissakin on suutuksissa. 



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sooda-leivinjauhe, what's the difference anyway

Näitä iltoja kun pitäisi mennä nukkumaan ja ajatukset alkavat pyörimään päässä ihan liikaa. Ja sitten alkaa sen takia oikein kunnolla vatsaa polttelemaan, kaiketi siis tätä närästykseksi kutsutaan. 

Vanhan kansan oppien mukaan vatsan saa rauhoittumaan, kun juo seosta, jossa on teelusikallinen ruokasoodaa lasillisessa vettä. Varmasti totta. 

Mutta kun menee puolitorkuksissa ruokakaapille tekemään seosta kannattaa  tsekata kuitenkin vielä mitä siinä valkoisen jauheen purkissa oikein lukikaan, Nimimerkillä "join sitten leivinjauhe-vesi -seosta". Empiirisenä testinä kokeilen kuinka tässä käy ja alan oikeasti nukkumaan, ei enää muita kokeiluja tänään. Good night! 

perjantai 7. marraskuuta 2014

Ratkaisuja nämäkin

Ei tämä arki helpommaksi muutu ihmetellessä ajan suunnatonta juoksemista, joten päätin muutaman asian omassa elämässäni (ei takuulla toimi kaikilla, mutta meidän yrittäjä-ura-remppa-lapsi-kissa -perheessä elinehto):

1. Pikasiivoukset

Ikeasta haetaan lisää kannellisia, sisustukseen sopivia laatikoita. Pienten lasten kanssa leluja on aina joka paikassa, vaikka miten yrität siivota niitä oikeille paikoille ja pitää jöötä. Miksei helpottaisi tilannetta, ja hommaisi sisustukseen sopivia laatikota, joihin on helppo tunkea leluja aina kun ehtii, lapsillekin paljon helpompaa tässä elämän vaiheessa. Ovat vielä liian pieniä muistamaan missä on minkäkin lelun oikea paikka omassa huoneessa, jotkut lelut ehkä osuvat oikeaan hyllyyn, loput jäävät lattialle. Toisentyyppisiä laatikoita voi hyödyntää vanhojen lehtien keräilyssä, työpöydän tasojen putsaamisessa. Kissakin tykkää laatikoista.


2. Etukäteisennakointi

Kun on edes vähän aikaa, laitetaan viikon garderobi valmiiksi. Printataan Outlookin kalenteri jääkaapinoveen, lisätään siihen tarha yms. menot, käytetään alleviivaustussia, ettei unohdeta valokuvausta tai tarhan naamiaisia. Jutellaan etukäteen mummojen yms. kanssa, että tiedetään missä majailevat, ja haluavatko he ehdottomasti tulla kaffelle (lue: katsomaan lapsia, että pääset ehkä hyvällä tsägällä lenkille).

Käydään kerran viikossa tankkaamassa ruoka- ja muut ostokset, näin säästyy illalla aikaa, ja rahapussiin jää oikeasti enemmän rahaa.


3. Puhelin

Muistutukset puhelimeen (mulla hulluin ja samalla tarpeellisin tähän mennessä on ollut "Muista pestä tukka"). Myös post-it -laput mainioita, mutta liimapinta ei aina luotettava.

Soitetaan kummeille, soitetaan kelle vaan, että saadaan lapsille leikkikaveria siksi aikaa kun äiti vaihtaa lakanoita tai siivoaa edelleen levällään olevia remppakamoja alakerrassa. Tai kokoaa itsensä. Esimerkiksi lakkaamalla kyntensä ja ajamalla kainalokarvat.

Tai soitetaan ystäville, rento kaffettelu saattaa auttaa henkisesti, vaikkakin se tapahtuisi kaaoksen keskellä tapetointipöydän toimittaessa kahvipöydän virkaa. Toisikohan ne pullat tullessaan?

Tee hyvä työ - hyödynnä hands-free/bluetooth työmatkalla ja soita sille kaukana asuvalle vanhalle sukulaisellesi kuulumiset.


4. Iltapala/iltaruoka/aamupala/lounas

Kitiseekö natiainen? Ruoka ei maistu? Onko lautanen väärän värinen/kuvioinen/kokoinen? Noh, katetaan ruoka viltille olkkariin. Juodaan pillillä, vaikka pillimaitoa. Nokkamuki? Laitetaan ruoat tarjoittimelle tai johonkin ihan erilaiseen kippoon, syödään muovilusikoilla, jos ne ovat kivoja. Pidetään retki sisätiloissa siis. Tämä tietysti rajoittaa valikoimaa, lohisoppa ei takuulla sovellu tähän, mutta lihapullat, nakit, broiskupalat, leivät, hedelmät yms. ovat helpommin syötäviä ja vähemmän sotkevia. Ja viltin kannattaa olla sellainen konepestävä piknik-viltti, jossa muovitettu pohja. Just in case... :)


6. Hommataan siivooja

Vai onko jollain oikeasti illalla aikaa pyyhkiä nuoltuja tai muuten rähmättyjä peililiukuovia puhtaaksi? Entä lattialistat, ei taida kuulua etupäähän siivousjärjestyksessä pakkopikasiivouksen hetkellä. Ei mulla ainakaan. Jos kerran pari kuussa joku muu siivoaa pari-kolme tuntia ammattimaisesti, säästää se melkein 8 tuntia minulta omassa päässä laskettuna. Minulla kun tulee kakkapylly-stoppeja tasaisin väliajoin, saatan joutua jakamaan kesken lattianpesun tuomioitakin lelujen anastamisesta toisen kädestä,silloin siivous ei etene nopeasti. Joo, se maksaa, mutta niin maksaa järjen menetyskin. Karsin jostain muusta, että tälle saan budjettiin tilaa. Uudet talvisaappaat vai siivous..


7. Tehdään kotitöitä hauskasti

Kylppärin kaakeleiden pesu on hauskaa saunan lämmityksen yhteydessä, kun kaikilla on omat juuriharjat, soitetaan kivaa musiikkia ja välillä pidetään herkkutaukoja. Pyykinpesu on kuin palapeliä kun nelivuotias opettelee mikä väri tulee mihinkin kasaan. Pieniä tehtäviä voi nakella apureille tyyliin  "Vie tämä lelu kissalle" tai "Haarukkalaatikkopalapeli alkoi nyt, mikä kahveli tulee mihinkin lokeroon?". Osta lapsille omat siivousvälineet. Samalla kun siivoat itse, ne touhuavat siinä samassa oman mopin/imurin/pöyhuiskan kanssa. Ruoanlaitossa voi jo 1,5-vuotias auttaa nostamalla esim. kurkkupalat salaattiin. Saa edes sen vähän yhdessäoloaikaa, lapset ei tosin kauaa yleensä jaksa keskittyä siivoukseen. Mutta palkinnot kaikille!


8. Onnittelut

Osta itsellesi kukkia joka perjantai tai lauantai viikon ruokaostosten yhteydessä. Tai suklaata. Onnittele itseäsi hyvästä suorituksesta, vedit viikon taas hienosti! Onnittele samalla lapset. Hienosti nekin veti arjen, vaikka kiireisiä ovatkin illat olleet. Unohtakaa viikon kiukut. Keittäkää kaffet ja nauttikaa herkkuja. Saunokaa, täytä lasten ammeet kylpyvaahdolla, tehkää saunajuomat (meillä suosikki on jäätee-vichy-pakastemansikka-jääpala).


9. Välitä vähemmän, ole onnellisempi

AINA löytyy joku, joka yrittää romuttaa sun hyvät yritykset. Aina löytyy sukulainen, joka vierailullaan pyyhkäsee sormellaan hyllynpäällistä nähdäkseen onko siellä pölyä. Älä näe mitä juuri tapahtui, välitä näiden sankareiden mielipiteistä pikkaisen vähemmän ja vapaudu - ole onnellisempi. Se kun on meijjän arki, ei heidän. Toki voit kysyä heiltä, jos tarjoutuisivat tulemaan apuun ensi viikon siivouksen kohdalla. ;)


10. Älä ota sitä niin vakavasti

Prioriteetit. Mikä on oikeasti tärkeää kun mietit asioita taaksepäin kuolinvuoteellasi? Oliko se puhtaat lattialistat vai lasten naurunkiljahdukset kun jumppaatte tai puhallatte saippuakuplia kylpyhuoneessa yhdessä? Kavereihin voi pitää yhteyttä vähintään what's upilla kun lapset katsovat Pikku Kakkosta (ja kyllä, olen saanut kysymyksiä "onks kaikki ok?" kun olen laittanyt "mitä kuuluu" -viestejä kavereille joihin olen viimeksi pitänyt yhteyttä vuosi sitten. Tai saattaa siitä olla pidempikin aika...).

Älä pyri olemaan niin täydellinen ja elämä onkin pikkuhiljaa täydellisempää. 

Lisää vinkkejä otetaan vastaan.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Mun pesuainepostaukset puhdistuneet pois

Ei voi olla totta! Olen onnistunut putsaamaan pesuainepostaukseni kokonaan pois täältä joko pimeässä puhelimella kirjoittaessani tai sitten siivousvimmoissani.

Se on alettava tonkimaan roskiksia. Bare with me.

Love and kisses.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Arkea

Varmasti olette huomanneet, että postaukseni blogissani ovat vähentyneet. Tämä mama aloitti työnteon tosissaan. Työ, koti, työ, koti... Aah, auvoinen arki!

Eikun oikeesti; kaipaisin hieman kommentteja kuinka te muut kiireiset/uraihmiset/perheelliset/yh:t/ylipäätänsä työssäkäyvät ja kodinomistavat ihmiset hoidatte tämän kokonaisuuden. Siis toteutatte kaavan työt, kotiin ajoissa, lapset, ruoan, puhtaanapidon niin kodin, lasten, eläinten, kuin itsensäkin suhteen. Parisuhteen. Kaverit. Niin, ja vapaa-aika, oma aika? Mitä ne on? Ei ole näkynyt.

Entistä enemmän tässä tilanteessa uskon, että sisustuslehtien kodit uraperheissä eivät ole totta. Ja entistä enemmän ymmärrän vanhempia, jotka eivät jaksa komentaa riekkuvaa lastaan. Huonolla tuurilla rassukat eivät ole kerenneet edes vessassa yksin käydä tai juoda kahvikupillista kun se on vielä kuumaa. Komenna siinä sitten silmät sirrissä ja jalat ristissä!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Taotaan nyt kun rauta on kuumaa

Eli tapetointi jatkui edelleen maanantaina, huone vain vaihtui. Kun kerta intoa ja materiaalia riittää, niin miksikäs ei. Mummohuoneen kimppuun off we go! 

Eilisestä urakasta reidet olivat vielä hellänä, tämäkin remppapäivä meni hyvin reisiharjoituksissa: jakkaraa ylös ja alas, kyykkyä seinäliimaan päin, nosta tapettia, hop! Ja miten hyvää jumppaa seinän karheuttaminen käsipelin onkaan: pyörivin, suurin liikkein hiekkapaperilla, hop hop! 



Tapetti vain osoittautui eilistä haasteellisemmaksi. Aikaa meni saman verran kuin olohuoneen tapetoinnissa, vaikka pinta-ala oli puolet pienempi. Noh, kunhan pysyisi seinällä, eikä kupruilisi enää, sitten olisin ihan tyytyväinen. Mummohuone on kuitenkin vierashuone, ei jokapäiväisessä käytössä. Gangsta rapin tahdissa sitten paikkailtiin saumoja pikkusiveltimellä siskon kanssa, oltiin varmaan melkoinen näky! 

Nyt vielä verhot ja muu sisustus niin avot! Näiden pikkuapureiden kanssa siinä voi mennä tovi, mutta ainakin suunnitelmat ovat ihan selvät. :)

Tässä tämän hetken tilanne, matkaa valmiiseen on vielä. 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sateinen päivä - löhöilyä?

No ei todellakaan! Johan me aamulla katsottiin sohvalla telkkaria. Mieskin on pitkästä aikaa kotona ja jopa melkein koko päivän. Hyvä päivä siis vaikka tapettien vaihtoon! Muuten tekisin sen yksin, mutta 278cm huonekorkeus yhdistettynä korkeanpaikankammoon ei houkuta tätä abaut 160cm hukkapätkää... Pelkkä idea korkeista jakkaroista jo alkaa pyörryttämään. Pakko ottaa apu vastaan, ainakin kiipeämisessä.

Olisin halunnut seepraraitaista tapettia, tämä oli seepraisinta mitä löytyi. Näytti kyllä Baukkarissa vähän erilaiselta, mutta oh well, saapahan hyvän syyn tapetoida taas parin vuoden päästä uudelleen. 



Haastetta hommaan toi vanhat, vinot seinät (luulitte varmaan, että kirjoitan tähän seinien sijasta kaksi duracell-tyttöä!?!) Vaikka miten kikkailisit muutaman ylimääräisen sentin leikkausvaroja, silti paikkailemaan joutuu. Onneksi tällä tapetoijalla on energiaa ja sommittelunäkemystä. Ongelma? En muista enää edes maininneeni aiemmin sellaisesta. 


Olkkari kolmen tapettirullan ja muutaman väittelyn jälkeen melkein valmis! Huomenna jatkuu siivoaminen ja sisustaminen. 



Skål på den saken! Hyvä me! 



tiistai 30. syyskuuta 2014

Sadonkorjuuta

Tyhjensin lopun puutarhan sisällön pihalta - koristekurpitsaa, kurpitsaa (jota en kyllä tiennyt istuttaneeni), kurkkua... Tomaatit jätin vielä kasvamaan kasvihuoneeseen. Onko lukijoillani ideoita kurpitsan käyttöön? Pikkelssi ei ole tässä meille toimiva vastaus...



Tänään kurkkujen säilöntää. Mutta nämä avomaankurkut ovat niin piikikkäitä, että niitä pestessä kädet huutavat hoosiannaa. Ja enää muutama kilo jäljellä!

Hyvä syy siis lähteä huomenna 3+1 -päiville ostamaan jokin luksukas käsivoide. Suosituksia? Ehkäpä juhlin samalla sadonkorjuujuhlaa itsekseni - tuplacappuccino minttusuklaasiirapilla jossain kalliissa kahvilassa, elämä suorastaan risaiseksi.

Yllä loput kurkun ja kurpitsan kukat! Nättiä! 

Helsinki - nouseva trendi?

Surffaillessani tänään erään lempparisivustoni tuotteita löysin varsin mukavia uutuuksia. Ehkäpä Helsinki on seuraava trendimesta maailmanlaajuisesti!

Kuvakaappaus tehty sivustolta www.lightinthebox.com. Pahoittelen kuvan huonoa laatua. Kannattaa siis käydä itse sivustolla, siten näkee nämä Fanny-sarjan Helsinki-paidat tarkemmin! ;)

Helsinki - nouseva trendimesta?


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Aamujen aamu

Ihana, kaunis, rapsakka, syksyn ensimmäinen pakkasaamu!

Laitoin lapsille edellisiltana kaikki lämpimät vaatteet lapasia myöten valmiiksi sohvalle, Iskälle latasin kahvin keittimeen. Onneksi.

Sillä meidän perhe nukkui pommiin. Ja juuri sellaisena aamuna, kun Iskän olisi pitänyt olla töissä puolen kahdeksan jälkeen, Isommalla Prinsessalla alkoi päiväkodin olympialaiset klo 9, ja päiväkodissa piti olla kahdeksan jälkeen aamupalalla molempien. Viimeksi nukuttu pommiin varmaan vuonna 2010.

Siis, kello 7.32 katsoin puhelinta ja pomppasimme Iskän kanssa yhtäaikaa ylös sängystä. Tunti menetetty! Kahvi päälle naps. Lapset ylös sängystä olkkarin sohvalle, aamun lasten ohjelmat päälle, itselle vaatteet, kaikille aamumehut/maidot/kahvit, jotkut juovat, toiset eivät. Kissa huutaa vieressä hullunlailla huomiota, eikä usko, ettei pääse partsille -0,5 asteeseen. Puen yhden puolittain nukkuvan lapsen kun toinen karkaa piiloon kodinhoitohuoneeseen. Haen karkurin vaipanvaihtoon. Hanskoista ja pipoista tulee prinsessoille ongelmaa - en haluu, väärä väri, ei mahdu... eilen valitsivat itse sopivat.

Auto jäässä, webasto ei toimi, hitto! Auto käyntiin, Äitille paksumpi rotsi äkkiä varastosta. Lapset kyytiin, ajetaan tarhaan, ja lapsien luovutus. Kello on 8.15. Hitsit, että olen tehokas kuromaan aikatauluja!

Sitten Äiti kotiin paperihommiin. Kissa huutaa edelleen, päästän kissan hetkeksi pakkaseen terassille, kissa on tyytyväinen vaikkakin paleleva. Sitten saapuu hetkessä naapurin kolli uhoamaan meidän 3 kiloiselle tytsylle, ja hirveän raivon ja huudon kanssa ajaa pienen alapihalle. Minä juoksen aamutossuissa liukkaalla, huurteisella nurmella kissojen perään huutaen varmasti ihan yhtä kovaa. Kisulimme piiloutuu, minä ajan nyt kollia takaa pois meidän pihalta, onnistun. Kisumme tulee naapurin pensaan alta luokseni, haisee kuin rankkitynnyri, ja joutuu suoraan pesulle. Auts, kun tekee äidille pahaa, juurihan se säikkyi ja nyt se kastellaan. Mitä rangaistusta! Hyvitän asian tonnikalalla ja herkkutikuilla.

Yllä juuri pesty ja kuivattu kissa hyvitystonnikalalla.

Kello on 10.10. Jos mä nyt joisin sen kahvin loppuun, joka jäi kesken kello 7.45. Ja sitten lähden keräämään pakkasyön jälkeiset tuhot pihalta, kuten loput avomaankurkut. Maustekurkkujen tekemistä tiedossa, ellei elämä keksi aikataulumuutoksia.

Onnistuneempaa päivää kaikille!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Tehokkuutta telkkariohjelmien seuraamiseen

Ai tätä ihanaa boxaamisaikaa! Kaiken telkkarista vähänkin mielenkiintoisen voi tallentaa digiboxille, katsoa vaikka vain minuutin, ja jos ei kiinnosta niin painanpa delete. Eipähän jää kaivelemaan, että "olisikohan tuo ollut katottava juttu".  Saa määritettyä mielipiteensä jostain kovasti puhutusta sarjasta tai leffasta hyvin nopeasti, kärsimättä koko ohjelma-aikaa. 

Ja tehokkuus! Kuinka monta ohjelmaa kerkeää ihminen katsomaan tunnissa? Puolen tunnin komedioita ainakin neljä. Tunnin tanssiitähtienkanssa-tyyppisiä ohjelmia pari. Kelataan tylsä/turha/ärsyttävät asiat/naamat, skipillä mennään mainosten yli. Kauhuohjelmiakin voi katsoa ilman ääntä yksin nopealla toistolla, eikä pelota yhtään niin paljoa! 

Voi kuinka kattavasti tiedän nyt tv:n ohjelmatarjonnasta! 

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

I'm in lööööv!

Rakastuin. Tuoksuu, pirskahtelee kuin samppanja, ihana, ihanampi... Ajax passion fruit -käsitiskiaine! 

Ostin eilen ja olen siivonnut sillä KAIKKEA niin paljon, että kulutettu on jo puoli pulloa tätä ihanuutta. 

Pirskahtelusta tulikin mieleen josko kellarissa olisi vielä proseccoa.. Kävisi vielä mukavammin tämä siivous. Ja Loop soimaan täysille! :)


maanantai 15. syyskuuta 2014

Sadonkorjuuta

Onhan tää aika ihanaa. 

Omia tomaatteja, kurkkuja, perunoita, kesäkurpitsaa... Metsästä puolukkaa, mökkijärvestä haukea, kaverilta omenoita. On meilläkin omppu-, kirsikka-, ja luumupuu, mutta ne eivät ole vielä koskaan tuottaneet mitään, ja sopivat siten oikein mainiosti koristekurpitsan eläviksi tukikepeiksi.. Ideoita edellä mainittujen puitten fressaamiseen? 

Jos vielä olisi kana ja vaikka vuohi tai lehmä niin oltaisiin melkosen omavaraisia.  Siis jos asuttaisiin enemmän maalla, mutta tälle haaveelle iso JOS. Sitäpaitsi kahvia ja viiniä en osaa viljellä, joten pulassa oltaisiin. Pahasti. 





Alimmassa kuvassa katajaan kapsahtanut koristekurpitsa, ylimmissä satoa, myös jatkojalostettuna. 


torstai 4. syyskuuta 2014

Hortonomista kokiksi ( ja vähän sherpaksikin)

Tänään taas joka viikkoinen kauppapäivä. Kerran viikossa lähden täältä korvesta suureen cityyn (ja koka kerta meinaan jäädä siellä polkupyörän alle, en ole vissiin tottunut tuollaiseen liikennemäärään kadulla...). Ruokamarketit, vaatehankinnat, Ikea, Honkkari, Tarjoustalo ainakin, siinä se päivä kuluukin mukavasti!

Tämä kuva viime viikolta, mutta tämä kauppakerta lähes identtinen. Lisää tähän vielä 2 autossa nukkuvaa lasta (10kg & 17kg) ja kanna kaikki sisään vahingoittumattomana. Sitten voit onnitella itseäsi vaikka lasillisella kuohuvaa ja lisätä cv:een maininnan sopivuudestasi myös sherpaksi...

Kauppapäivä tarkoittaa meillä myös jääkaapin jämien hyödyntämistä uusien tuotteiden tieltä. Siis usein pizzapäivää. Kotiin tullessani heti pohja kohoamaan mikroon (ei virtaa päälle, on suojassa vedolta, lapsilta ja kissalta). Kohoamisen ajaksi pihahommiin.

Hong kongista mukaan lähtivät ihanan syvän burgundiset syklaamit, pallokrysanteemit, hopealangat, muraatit olivat uusiokäytössä kesäkukkaistutuksista. Mukana istutamassa muutama pikkukäsi, joten heittäköäpä villi veikkaus monestiko uudelleen istutin kasvit, kun jotkut kävivät myöskin välillä "uudelleen istuttamassa"!?!


Istutuksista tulivat loppujen lopuksi kauniit, vaikkei kuva annakaan oikeutta totuudelle. 

Kun hortonomihommat olivat tältä erää ohi, taikina oli turvonnut niin, että riitti kolmeen peltiin varsin hyvin. Kana-feta-persikka, tonnikala-paahdettu sipuli- pippurituorejuusto-persikka ja lauhelihakastike-oliivi-aurinkokuivattutomaattituorejuusto-ananas-kirsikkatomaatti, kaikki tykkäävät! Pohjaan Muttin chilitomaattimurskaa sekoitettuna saman merkin pyreeseen, oregaanoa, basilikaa, emmental-raastetta. Niin, ja mainitsinko, että pohjaan durumvehnäjauhoja sopivasti. A vot!


Iltapalaksi vähän smoothieta, ei jäänyt nälkä varmasti kenellekään. 

Ihanaa iltaa kaikille, mä lähden sulattelemaan näitä nukkumatin maille. :)


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kesä on kohta ohi, pääsee huilaamaan

Niin ihanaa kuin kesällä onkin, nautin syksyn alkamisesta. Ehkä nyt voi rauhoittua kotiin vähän sohvallelin. Tämä kesä oli täynnä kaikkea, ah, niin huikeeta ja nautinnollista, mutta jatkuvaa juhlaa, kekkeriä, tapahtumaa ja muuta menoa. Ja omakotiasujallehan kesä tarkoittaa jatkuvaa kunnostusta talossa sekä sen ympäristössä...

Tervetuloa syksy! Mä oon niin valmis ottamaan sinut avosylin vastaan! 

Sohvaperunuus, at last! 

lauantai 16. elokuuta 2014

Tuparit tulossa

Pienten tyttöjen unelma saapui viime viikolla pihaamme. Unelma on maailmaa nähnyt ja kellastunut, mutta pari kerrosta pohjamaalia (sellaista homeenestoa sisältävää, vai onko niissä kaikissa sitä nykyään..?) seiniin, ja lattiaan kulutusta kestävää Betoluxia. Tässä alkaa kohta muistuttamaan puheiltaan remonttimiestä, ilmankos 4-vuotiaani uteli eräänä päivänä, että "Äiti, kuinka paljon sinä tiedät rakentamisesta?". 

Enää puuttuu sisustuksesta pinkit ( kuten 4-vuotias tilasi) hyllyt, kalusteet, verhot, koristeet, valot, astiasto, jotta voimme pitää tupaantuliaiset. Ihanaa, mun muurikka pääsee silloin tosihommiin, letut varmaankin parasta tarjottavaa siihen tilaisuuteen. 

Projekti etenee, uutisia tulee asiasta kun tämä rouva ehtii remontoida kaikki. Pitäisiköhän lisätä remonttitaidot ansioluetteloon...!

Leikkimökki ennen. Jälkeen-kuvia odotan itsekin, kunhan niihin tarvittavan materiaalin saan viimeisteltyä. 

Ikea- keikka todennäköisesti tiedossa sisustuksen hankkimiseen, ja tiistaisinhan saa Vantaan myymälästä ilmaisen ruoan lapselle kun ostat itsellesi lounaan. Silkkaa säästöä ja kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sinne siis! 

Tallinnassa

Mieheni päätti pitää yllättäen toiset 4 päivää kesälomaa, joten naputtelin netistä meidän poppoolle reissun Tallinnaan. Tarkemmin sanottuna matkustimme Viimsi Spa:han Viimsiin, Tallinnan naapurikuntaan. Viimsi kaunista, tasokasta aluetta, TYKKÄÄN! Spa-hotellin palvelu erinomaista ja asiantuntevaa, mutta puitteet todella ontuvat, kaukana 4 tähdestä, ikävä kyllä. Palaamme paikalle kunhan hotelli on remontoitu jonain päivänä. 

Lapsille oli reissussa paljon kivaa puuhaa. Isomman kanssa kävin uimassa hotelilin kylpylässä(joka olisi ollut ihan ok, jos siivous olisi ollut paremmin hoidettu, sanoo tämä nipottaja), ja isompi sai myös kauneushoitolassa "Prinsessa Manikyyrin". Hotellissa oli myös hyvä lasten sisäleikkipaikka. Ja Rocca al Maren ostoskeskus Tallinnan toisella puolella oli taas kerran lyömätön. Erityisesti suosikkimme Mack's -ravintola oli aivan huippu palveluineen, nopeine ruokineen ja eristetyn, nurkkauksessa olevan leikkipaikan takia. Ostoskeskuksessa on myös hyvä ja edullinen hoplopmainen sisäleikkipuisto, useita lastenvaateliikkeitä sekä Prisma, josta saa Huggies-vaippoja. Niitä kun ei Suomesta enää saa, ikävä kyllä. 

Tien toisella puolella Rocca al Maresta katsottuna on Tallinna Zoo, jossa on mm. norsuja, jääkarhuja (ja 11/2013 syntynyt karvapallo!) ja upeita istutuksia. Eläimet pystyy oikeasti näkemään, ja monet niistä ovat uteliaita ja sosiaalisia. Siksi varmaankin pienimmän mielestä iloisesti puuhailleet kanat, hylkeet ja kengurut olivat parhaita... :)

Moni vain Virosta saatava tuote jäi vielä ostamatta, joten uusi reissu edessä toivottavasti pian. :)

Ps. Tallink Starilla ja Superstarilla on hyvät ja tilavat lastenhoitohuoneet, ja  Tallinnassa on Hipp-luomuruokavalikoima erittäin laaja. Vain vellit kannattaa tuoda Suomesta, muuten kaikkea saa marketeista. 

Prinsessa Manikyyri

Sosiaalinen hylje Tallinna Zoossa, jota kylteistä päätellen oli saanut Eckerö Linen sponsorikseen. 

Rantaa Viimsissä ravintola Paat:n läheltä.

Taustalla ravintola Paat, nurinpäin käännetty vene. 

torstai 7. elokuuta 2014

Henkinen koti

Tänä yönä nukumme mummon mökin nukkumavintillä siskonpedissä, ihan kuin pienenä. Nyt vain sillä erotuksella, että nukkujina ovat minä ja mun tytöt. Pikkuikkuna on auki. Heinäsirkkijen siritys kuuluu ja ihanan ihana kuu näkyy pellon päällä. Life is good <3

Jo nyt tuntuu, että kaikki huolet ovat heitetty pois, kroppa rennompi kuin pitkään aikaan ja närästyskin hellittää. Käyn nukkumaan hymy kasvoilla. Tätä pitää tehdä useamminkin! Olisipa monella muullakin hyvän mielen paikkoja, jolloin tönivät, energiasyöpöt sitruunatyypit varmasti alkaisivat olemaan vähemmistönä jopa Helsingissä... 





Ps. Nelivuotias uskalsi uimarenkaan kanssa pulikoimaan tänään ekan kerran kunnolla.



torstai 31. heinäkuuta 2014

Jääkaapin tyhjennystä

Huomenna on kerran viikossa tapahtuva jääkaapin täyttöpäivä, joten tänään on jääkaapin tyhjennyspäivä. 

Perhe sai pulled chicken - pizzaa ja tein valmiksi myös pinaatti-feta-oliivi -piirakan. En tahtoisi kehua, mutta pizzasta ei paljoo kuvattavaa jäänyt, sitä oli uunipellillinen... :)


Kesäyöt

Kesän tuoksu, kesän äänet, lämmin tuuli iholla, viileä järvivesi hiuksissa.

Makeiden mansikoiden maku kielellä, mustikan poksauttaminen hampaiden välissä. Ketunleivät, suolaheinät, timotein kantojen pureskelu. Joko viinimarjat olisivat kypsiä vai vieläkö irvistellään poskissa tuntuvalle kirpeydelle?

Aamun kaste nurmikolla ja varpaissa, pehmeä ruoho jalkapohjissa. Sileä koivun pinta kämmentä vasten, sormissa turvemullan tuntu. Hämähäkinseitti kasvoilla, kun päätitkin tulla lapsena käyttämääsi oikopolkua pitkin.

Heinäsirkkojen siritys, käen kukunta. Kesäsateen ropina peltikatossa, painostava, kostea ilma kuin lehmän henkäys, lähestyvän ukkosen jyrinä - onko se vielä kaukana, tuleeko se päälle, otetaanko johdot irti. 








keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Karanneet

Tulimme maalta, vietimme reissussa viikon. 

Sillä välin jo aiemmin hieman villiintyneet yrttini olivat saaneet jonkinlaisen kasvupyrähdyksen, ja jotkut olivat vähän lisää karanneet yrttipenkistä. Rucola on 50cm korkea. Ja kukkii. Saakohan kukat leikata, vaikuttaako makuun?

Päätinpä ilahduttaa tästä hyvästä sukua ja tuttavia, saavat yrttejä niin leikattuna kuin ruukussakin aina tavatessamme. Meidän porukka ei ehdi syödä näitä kaikkia edes hyvällä tahdollakaan..! :)




torstai 3. heinäkuuta 2014

Herkkuja pihalta

Mikä olisikaan maukkaampaa kuin kesän ensimmäiset oman pihan mustikat. Pieninkin ymmärsi isomman mallista, kuinka niitä poimitaan suuhun. Ja pikkuisessa metsässämme löytyi pieniä kanttarelleja. Antaa pienten kultahippujen vielä hetken kasvaa, ja sitten pääsemme nauttimaan ihanasta kanttarellirisotosta. 


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Yksityisyrittäjän vaimon & pikkulasten äidin survival

Tänään kahvitellessani erään toisen maman kanssa tuli idea koota kertomuksiani jokapäiväisesti "survivalistani", selviytymisestä arjessani alati muuttuvissa tilanteissa, joissa ei niitä toisia aikuisen apuja monesti ole. Osan osuutensa soppaan lisäävät tietysti lapset ja kissat,, jotka eivät toimi kuin kasvatusoppaissa, ei ennalta arvattavasti, ja omat kommelluksensa mukaan tuoden.

Mikäli tätä blogia lukee henkilöitä, jotka tarvitsevat vinkkejä, ilmoittautukaa ja ilmottakaa tarvitsemanne aihealue. Postailen tänne vinkkejä eniveis aina kun arkipäivä antaa mahdollisuuden. :)

Huomaathan, että blogiini pääsee nyt kommentoimaan kirjautumatta.

Kaunista maanantaipäivää kaikille!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Iltapala-markkinointia

Merirosvo iltapalaa sisältäen porkkanatikarit, palmun lehdet, aarrehelmileivät, karttaruksileivät ja kultaiset sormukset. Juomana autiosaaren banaaneista ja mansikoista smoothie. Mitä SÄ söit?


Iltapalanihkeilyn takia markkinointikikat sallittuja. Ja toimivia!


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Villiä menoa

Reissumme aikana tavisrucolamme oli tullut villiksi. Kohta meillä on nurtsin sijasta villirucolaa. Mitähän tää rucola seuraavaksi aikoo keksiä?

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Maalla

Me tytöt saavuimme maalle Mumin seuraksi. 


Viikko ilman stressiä, kotiasioita ja kenkiäkin suurimmaksi osaksi. Loikoillaan, ja syödään niin, että napa ritisee - ja se tosiaan sitä tekee kesäherkkujen toimesta! Oijoi! Mutta toisaalta Suomen kesä ei kauaa kestä, nauttia pitää. 


Savumuikkusalaatti

Savumuikkuja ruodittuna
Makaroonia
Kermaviilia
Kurkkusalaattia
Omenaa
Tomaattia
Mausteeksi suolaa, sinappia, sitruunapippuria, paahdettuja sipulihiutaleita tai muuta mitä mökiltä löytyy

Ruodi savumuikut. Keitä makaroonit. Mausta kermaviili kurkkusalaatilla ja mausteilla makusi mukaan (itse pidän voimakkaasta, makaroni miedontaa makuja). Kaada kermaviilizydeemi vähän jäähtyneiden makaroonien sekaan. Pilko omenaa ja tomaattia mukaan. Sitten muikut uimaan sekaan. Nam!


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kiinasta kivaa!

Tilaukseni Kiinasta saapui! Edullisia mekkoja, paitoja, neuleita.. lightinthebox.com toimii. Mielenkiinnolla odotan löydänkösyksyllä tai ensi keväänä samoja vaatteita Suomen kaupoista ja millä hinnalla. 
P

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Arki=juhlaa

Noh, ainakin tällä viikolla. 

Vappu, Iskän ja Isomman prinsessan synttärit kahtena eri päivänä. Kyllä on ollut huippukivaa, mutta vaatii tämä veronsakin - lauantain Hesarin luin äsken, nyt sunnuntai-iltana klo 21.40.  Vielä kaverisynttärit listalla, sitten voidaan palata arkeen, ellei tykästytä tähän elämäntapaan liiaksi.. ;)



sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kova pakkastalvi voi saapua


Puita tehty talvea varten about 10 heittokuutiota. Sillä luulisi pärjäävän! Ja onhan puusavotta ihanaa; menee kuntosalikäynnistä + raitisilma kaupan päälle, ja ajatella voi samaan aikaan vaan halkojen halkomista niin ettei sormet jää sirkkelin väliin, siis ne tuhat muuta ajatusvälilehteä kiinni. Mahtavaa! :)



tiistai 22. huhtikuuta 2014

Nuori ja vähän vanhempi

Pyrimme tapaamaan suvun vanhimpia kun mahdollista - ei siis pahimpaan flunssa-aikaan immuniteetin vähyyden takia. Ihanaa, uniikkia vuorovaikutusta. Pienet piristävät monen päivää! 

Kuvassa käsien ikäero n. 80-vuotta. Joskus jatkumon näkee niin läheltä, että saa kylmiä väreitä... niin hyvässä ja huonossakin. 

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Virallinen grillikausi avattu

Eilinen oli harjoittelua. Tänään ei palanutta Campingia, tarjolla kanaa, foliovihanneksia, kermaviilikastiketta, vihersalaattia, melonia, maissia ja Mötörhead-viiniä, tietty! Life is great! :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vähän remonttia äidillekin

Kynsihuolto ja tuplacappuccino minttusuklaasiirapilla - äiti remontissa tämän hetken. 

Huomenna jatkuu piharempat, tyttöjen huoneen sisustukset jne, j
ne, jne. Lista on lähes loputon, mutta eipähän ole ainakaan tylsää! :)