sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Onko kaikesta aina pakko tehdä vaikeeta?

Ei.

Jos löydän hyvän reseptin, jossa ei tarvitse vaahdottaa, erotella ja kohotella tunteja kokeilen sitä varmasti. Muunnellusti. Resepteissä ei ole yleensä tarpeeksi makua tuovia aineita, joten omiin versioihini niitä on taatusti lisätty.

PikaCookiet, jotka lapsikin osaa

1dl sokeria
1dl tummaa sokeria
1dl rasvaa
reilu 2dl jauhoja
2tl vaniliinisokeria
2tl leivinjauhoja
1/2 tl suolaa
2 munaa
Suklaata tms. maun mukaan. Myös pähkinät ja kuivatut appeliinin kuoren palat toimivat erinomaisesti!

Sekoita kaikki, laita uuniin n. 175 astetta, n. 10 min. Uunin jälkeen odota, että hieman kovettuu kylmetessään. Nauti. 

Kiireisen perheenäidin reseptejä tulossa lisää myöhemin, mutta äiti toimii, eikä aina ehdi kirjoittaa. 

Hyviä muita  arjen "oikaisuideoita"?