Arjen kauneutta - sydämen muotoinen kuralätäkkö, jonka eskarilaiset ovat koristelleet ruusun lehdillä.
maanantai 22. elokuuta 2016
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016
Keinun muistutus elämästä
Pitkästä aikaa ehdin tänne kirjoittamaan.
Aamuauringon lämmittävissä säteissä oli ihana mennä istumaan vanhaan puutarhakeinuun, ja juoda kahvia, jossa lusikka seisoo pystyssä. Vahva kahvi oikein hivelee mieltä, sen verran mukavaa pöhinää ja kiirettä on elämässä ollut.
Keinuni kuitenkin muistutti elämän olemassa olosta, ja pudotti maan pinnalle tökätessään kunnon kokoisen tikun kankkuuni. Johan tässä ehtikin nauttia kiireettömyydestä, nyt nautin seuraavaksi puhdistusaineesta ja pinseteistä ja mietin punttisalikeikkaa, sillä tämä fru ei enää noin vain taivukaan poistamaan tikkuja takareidestä. Eiköhän tässä hetki vierähdä mukavasti "puutöissä".
Ihanaa ja onnistunutta päivää teille kaikille! 😊
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Kevättä!
(Huom! Teksti kirjoitettu juuri ennen lumipyryn saapumista. Kevätihminen muokkaa parhaillaan plan B:tä...)
Aamulla tunsin selvästi kevään tuoksun. Linnut lauloivat ja ruohoa näkyi lumen alta. Nyt en tarvitse enää lunta. Sitä paitsi ostin kevään kunniaksi hortensiankin!
Vanhin prinsessa pyysi päästä yksin ulos kun pienin on nukkumassa. Sovimme, että käy, kunhan pysyy takapihalla niin että voimme seurata häntä ikkunasta koko ajan. Vastauksena viisaasti "okei, mä meen siinätapauksessa vain hyppimään jäälumikasaan terassin pöydältä!". Yksinulkoilua kokeilemme jonkun toisen kerran.
Isoin halusi sitten katsoa telkkarista Helmi ja esikot -ohjelmaa. Tai niin minä luulin, mutta ajattelin, että jaksaakseen olla vähän aikaa hiljaa.
Kuulen hetken päästä kiroilua ja huutoa telkkarista, tyttö katsoo Helmiä ja sikoja -elokuvaa, jota 5-v ei takuulla saa yksin katsoa. "Mutta kun sä lupasit ja koska tässä tapahtuu kaikkee!". Totta, lupasin, tosin aiemmin mainittua luulin piirretyksi, oletin sen olevan hulvaton Vuokko ja Pasi ilman että kumpikaan muisti nimeä. Katsoimme sitten yhdessä, pääsin selittämään mooooonta asiaa.
Emme tarvitse enää talvea. Kukkien istutus suunnitteilla.
maanantai 11. tammikuuta 2016
Pahoja unia
"Äitiäitiäiti! Mä näin pahaa unta!"
"Kokeile ajatella jotain tosi kivaa ja torju ne pahat unet sillai."
"Okei"
Menee viisi minuuttia...:
"Äitiäititiäitiiii! Mä näin pahaa unta!"
"Ajattelitko sää niitä karkkeja, eikö se toiminut?"
"No kun maailmassa on niin paljon karkkeja joita mä en ole vielä maistanut, ja mä en voi tietää onko ne hyviä vai pahoja. Byäääääh!"
Aika rankkaa. Voisi rinnastaa aikuisten uniongelmiin. Yhtä pöhköjä (ja todellisia!) asioita on varmasti jokainen joskus miettinyt aamuyön hitaina tunteina.
Parempia unia teille, olkoon naminne teille tutumpia ja lohduttavampia. :)
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Lempparit jouluna
Tänä vuonna osoittautui kalaisat jutut joulupöydän kingeiksi. Kylmä- ja lämminsavulohi, graavilohi, siian mätiä smetanassa maistuivat, jopa viime vuoden hitti savukalkkuna jäi paitsioon. Kinkkuakaan ei ostettu kuin savustettuna lempparisavustamosta Tyysteristä isäntää ja vieraita varten. Lisäksi aurajuusto-punajuuret ja klassikkona itse paistetut karjalanpiirakat olivat supersuosittuja. Meidän 5-v rypytti lähes koko satsin, tosin niin minäkin sen ikäisenä mummon luona aina tein.
Kokonaan luovuttiin jouluaaton joulutortuista, ne korvattiin konvehtilajitelmalla. Ensi jouluna dissataan lanttulaatikko ja "rosolli" eli porkkana-punajuuri-suolakurkku -sörsseli. Tämän kun vielä muistaisi!
Herkutteluun Möttös-kuplajuomaa, tottakai! Isännän mielestä edelleen ihan hirveetä kuraa. Otti mielummin oluen.
lauantai 24. lokakuuta 2015
Kesän viimeiset
Viimeisiä viedään!
Kasvihuone on nyt tyhjennetty kurkuista, loput tomaatit kypsyvät kulhoissa sisällä punaisiksi. Omat salaatit lähes käytetty, kaupasta piti hakea tueksi jäävuorisalaattia. Höh.
Persiljan siirsin ruukkuun. Katsotaan, selviääkö se shokista....
Värikkäitä porkkanoita ja omia perunoita on vielä maassa. Toivottavasti routa saapuu vasta myöhemmin syksyllä.
Kehäkukan raadot alla purkkiin siirrettynä. Tänäkään vuonna eivät ryökäleet suostuneet kukkimaan. Miten mummo aina onnistui näiden kanssa!?!
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Siivoushifistelijä taas vauhdissa
Iän mukana olen alkanut nauttimaan siivoamisesta. En sellaisesta "siistin joka päivä lelut pois ja tiskaan tiskit" vaan enemmänkin "uuu, Tolua! Ihana tämä uusi huuhteluaine! Luonnonmukainen tehoaine, jolla saa rasvajäljetkin pois! ".
Nyt rakastuin tähän Method-suihkeeseen. Uskomattoman tehokas, myrkytön ja vielä hyväntuoksuinenkin. Kannatti maksaa reilut 7 egee, vaikka lokeroinkin siinä vaiheessa snobbailijaksi.
Haluaisin tietää enemmän mihin tämän teho perustuu? Lipideihin? Onko lukijoissa yhtään kemistiä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












